Tekoäly ja koneoppiminen on ollut mainonnan maailmassa arkipäivää jo vuosia. Pääsääntöisesti nämä ovat äärimmäisen hyödyllisiä ja buustaavat tuloksia kun koneoppimisen saa valjastettua oikealla tavalla käyttöönsä. Tässä blogissa tullaan esittämään eriäviä näkemyksiä tekoälyn ja koneoppimisen hyödyllisyydestä, mutta kokonaiskuvassa tekoäly mainosalustalla on paras ystäväsi ja ilman sen hyödyntämistä tulet jäämään tuloksissa vajaaksi. Mutta kuten kaikki nerot, myös Meta tarvitsee hieman rajoitteita ja ohjenuoria, jotta homma ei lähde aivan laukalle. Tekoäly taustalla saattaa olla tuhoamassa mainontaasi, jopa melko salakavalasti.
Advantage+ sijoittelut
Blogissa tullaan käsittelemään paljon termiä Advantage+. Ensimmäinen Advantage+ sudenkuoppa on sijoittelut. Sijoitteluilla tarkoitetaan Metan mainospaikkoja. Näitä ovat esimerkiksi Facebookin uutissyöte, Instagram Stories, Instagram Reels tai Messengerin postilaatikko. Luonnollisesti kaikki näistä sijoitteluista eivät tuota yhtä hyvin tulosta kuin toiset. Suosituimmat sijoittelut ovatkin varmasti FBn feed, IGn feed sekä tarinat ja Reelsit. Jotta pääset valitsemaan vain tietyt sijoittelut, saatkin hieman nykyään etsiä sitä asetusta.

Meta on automaattisesti laittanut mainosjoukkotasolle Advantage+ sijoittelut päälle ja sinun tulisikin napata nämä sijoittelut pois päältä. Löydät nämä sijoittelut mainosjoukkotason viimeisimpänä asetuksena (tietenkin). Tästä pääset valitsemaan manuaaliset sijoittelut ja sitä kautta minimoimaan riskit mainonnan näkymisessä epärelevanteissa ja kalliimmissa mainospaikoissa. Toki Metan koneoppiminen on todella edistyksellistä ja on hyvin mahdollista (ja usein näin käykin), että mainos näkyy tuottavimmilla sijoitteluilla eikä budjettia kulu vääriin sijoitteluihin. Mutta sanoisin että better safe than sorry.
Advantage+ yleisöt
Tuttavallisemmin mainontaa ilman kohdennusta. Parhaassa tapauksessa ja oikein hyödynnettynä äärimmäisen tehokas tapa mainostaa. Ongelmana tässä Advantage+ yleisössä on sen automaattinen oletusarvo. Eli koko maahan, kaikille ikäryhmille ja kaikille sukupuolille. Lähes jokaisessa tapauksessa tämä on hitusen liian laaja kohdennustapa. Käytännössä koko suomen täysi-ikäiselle yleisölle mainostaminen vaatii myös melko paljon rahaa. Kun puhutaan mainonnasta ilman kohdennusta, toimivampi tapa on luoda kuitenkin rajoitteita esimerkiksi iän tai sijainnin perusteella. Näin saadaan annettua tekoälylle hieman ohjenuoraa ja rajoitteita sekä pidetään mainonnan kohdennus budjettimielessä aisoissa.
Kuten huomaamme alta, oletusasetukset näyttävät tältä:

Mutta kun vaihdamme ”määritykseen jossa on enemmän asetuksia”, huomaamme että mainontamme oli lähtemässä koko suomen laajuudelle kaikille ikäryhmille ja kaikille kielille. Näihinhän ehkä kannattaisi jotain rajauksia kuitenkin vetää😉

Advantage+ mainosten optimointi
Viimeiseksi on säästetty se ehkä kaikista konkreettisin ja ikävin automaattinen suositus. Advantage+ mainosten optimointi saattaa ihan konkreettisesti tuhota mainoksesi ja vielä äärettömän salakavalasti.
Kun olet luomassa mainosta ja lisäät mediaa, on se sitten kuva tai video. Saat eteesi seuraavan näkymän:


Nopealla vilkaisulla Meta näyttää että ”Kaikki optimoinnit” ovat pois päältä ja homma näyttää hyvältä. Tarkemmalla silmällä huomataan, että näinhän asia ei itseasiassa ole. Olet saattanut jättää 80% optimoinneista päälle. Saatat antaa Metalle vapauden säätää kuvasi kokoa, lisätä siihen aivan sattumanvaraisesti musiikkia tai vaihdella tekstien paikkaa. Eli loppupeleissä mainoksesi voi näyttää aivan erilaiselta kuin mitä olit kuvitellut sen näyttävän.
Omalla kohdalla tämä tuli opittua kantapään kautta (niinkuin todella moni asia tällä alalla). Mainostimme asianajotoimiston kanssa avioeroon liittyviä palveluita ja itsellä oli tämä optimointi-välilehti jäänyt huomaamatta ja siellähän oli esimerkiksi tämä ”Lisää musiikkia” valinta päällä. Saimmekin hieman ihmetystä osaksemme kun mainoksessa alkoikin soida Tuulin Hyvää syntymäpäivää kappale. Ei nyt ihan osunut tunnelmaltaan siihen mitä mainoksella haimme.
Jos huomioit nämä kolme seikkaa, rajoitat jo tekoälyn vapautta heikentää mainontasi tuloksellisuutta🤝 .
Eli silmät auki Metan ihmeellisessä maailmassa😉