Konversioiden arvottaminen Google Adsissa

Tässä blogissa palataan taktisen mainonnan perusasioiden äärelle, pienellä twistillä tietysti! Jokainen joka mainitsee Google Adsin, pitäisi samassa lauseessa mainita myös konversiot. Tämä tulisi olla kaikille niitä peruspilareita, mutta entäpä niiden kerättyjen konversioiden arvottaminen? Miten niitä arvotetaan ja ennen kaikkea miksi? Tämän aiheen kimppuun pureudutaan tässä kirjoituksessa!

Mistä puhutaan?

Konversioiden arvottaminen tarkoittaa eri konversiotapahtumille — kuten verkkosivun yhteydenottopyynnöille, puhelinsoitoille tai sähköposteille — rahallisen arvon antamista. Tämä arvo perustuu siihen, kuinka paljon kyseinen toimenpide tuottaa yritykselle arvoa tai myyntiä. Jokainen konversiopistehän ei välttämättä, ja harvoin onkaan saman arvoinen. Esimerkiksi, jos yhden yhteydenottolomakkeen täyttö johtaa keskimäärin 1000 euron myyntiin, voidaan lomakkeen täytön konversioarvoksi asettaa tuo summa. Toki, kun Ads-mainontaa on aloiteltu ja ensimmäiset konversiot on saatu näin tarkkaa arvoa ei välttämättä ole tiedossa. Silloinkin on äärimmäisen tärkeää arvottaa konversiot sen perusteella ”mistä konversiopisteestä liidi on lämpimin”. Eli esimerkiksi 500€ arvo yhteydenottolomakkeelle, 300€ arvo puhelinsoitolle ja 200€ arvo sähköpostin klikkaukselle, tai miten ikinä tässä spesifissä liiketoiminnassa liidit toimivat!

Kun asetat jokaiselle konversiolle arvon, voit mitata tarkasti, kuinka paljon yksittäinen kampanja, avainsana tai mainosryhmä tuo todellista arvoa liiketoiminnallesi, eikä vain pelkkiä klikkejä tai konversioita. Tämä antaa paremman kuvan kampanjan todellisesta vaikutuksesta ja auttaa kohdentamaan markkinointibudjettia tehokkaammin. Mutta ennen kaikkea annat Google Adsissa tekoälylle enemmän dataa. Ja siitä tekoäly todella pitää!

Miksi Konversioiden Arvottaminen On Tärkeää?

Kattavampi kuva liiketoiminnan vaikutuksista
Konversioiden arvottaminen tarjoaa sinulle paremman kokonaiskuvan kampanjoiden liiketoimintavaikutuksista. Sen avulla näet tarkasti, mitkä toimenpiteet tuottavat eniten arvoa ja mikä markkinointistrategia toimii parhaiten pitkällä aikavälillä.

Parempi mittaus ja optimointi
Pelkkä konversioiden määrä ei aina kerro koko totuutta. Eri konversiot voivat tuottaa erilaisia arvoja, ja ilman tätä tietoa et tiedä, mitkä kampanjat todella maksavat itsensä takaisin tuottojen kera. Konversioiden arvottamisen avulla voit keskittyä kampanjoihin, jotka tuottavat parhaan liiketoiminta-arvon, ei vain eniten konversioita. Vaikka toki usein paljon konversiota = arvoa liiketoiminnalle.

Sijoitetun pääoman tuottoprosentin (ROAS) seuranta
Konversioarvot mahdollistavat sijoitetun pääoman tuottoprosentin (ROAS) seurannan. ROAS on yksi konkreettisista mittareista Google Ads -kampanjoiden onnistumisen arvioinnissa, ja konversioarvojen avulla voit määrittää, kuinka paljon tuloja kampanja tuo jokaista käytettyä euroa kohden. Tämä on erityisen tärkeää automaattisissa hintatarjousstrategioissa, kuten ROAS-tavoitteessa, jossa tavoitteena on maksimoida kampanjoiden tuotto.

Älykkäämmät hintatarjoukset
Kun konversioarvot ovat käytössä, Google Ads voi hyödyntää hintatarjousstrategioita jotka hyötyvät näistä arvoista, kuten ”Maksimoi konversioarvo” tai ”ROAS-tavoite”. Nämä strategiat säätävät hintatarjouksia jokaisessa huutokaupassa niin, että kampanjasi tuottaa mahdollisimman paljon arvoa budjettisi puitteissa.

Parempi budjetointi ja kohdentaminen
Kun tiedät, mitkä konversiot tuottavat eniten arvoa, voit kohdistaa mainosbudjetin tehokkaammin. Tämä mahdollistaa sen, että sijoitat rahasi kampanjoihin, mainosryhmiin ja avainsanoihin, jotka tuottavat parhaan mahdollisen tuoton.

Miltä tämä kaikki näyttää Google Adsissa?

Yllä olevassa esimerkissä näemme yrityksen, jolla on 3 ensisijaista konversiotapahtumaa. Jokainen näistä kolmesta on arvotettu. Korkeimman arvon saa ”Ajanvaraus”. Kuten kuvasta näkee, näitä konversioita olemmekin saaneet kaikista eniten. Googlen tekoäly optimoi kampanjaa kohti isoimman arvon tuottavaa konversiota, joka tässä tapauksessa onkin tuo ”Ajanvaraus.

Yhteenveto

Konversioiden arvottaminen Google Adsissa on ratkaiseva osa onnistunutta digitaalista markkinointia. Se auttaa sinua mittaamaan kampanjoiden todellista liiketoiminta-arvoa, optimoimaan budjetteja ja hintatarjouksia sekä kohdentamaan resursseja tehokkaammin. Kun ymmärrät konversioiden arvottamisen perusteet ja hyödynnät automaattisia hintatarjousstrategioita, voit maksimoida mainonnan tuottaman arvon ja saavuttaa parempia tuloksia pitkässä juoksussa.


Heräsikö kysymyksiä tai kommentteja?

Ota yhteyttä niin jutellaan!

Takaisin

Your message has been sent

Varoitus
Varoitus
Varoitus
Varoitus!

 

Ladataan kommentteja...
 

    • kommentti
    • Bloggaa uudelleen
    • Tilaa Tilattu
      • Mikael Lahtinen - Markkinoinnin keittiömestari
      • Already have a WordPress.com account? Log in now.
      • Mikael Lahtinen - Markkinoinnin keittiömestari
      • Tilaa Tilattu
      • Kirjaudu
      • Kirjaudu sisään
      • Kopioi lyhytlinkki
      • Ilmoita sisällöstä
      • View post in Reader
      • Hallitse tilauksia
      • Pienennä tämä palkki